Toimintakalenteri verkossa

Toimintakalenteri verkossa

Tältä sivulta löydät kootusti tulevien ryhmien ja toiminnan tiedot.
Ryhmien otsikot ilman alleviivausta ja muun toiminnan otsikot alleviivattu.

Ryhmätoiminta

Ryhmätoimintamme on avointa kaikille Päijät-Hämeen ja Kouvolan alueen asukkaille. Osa ryhmistä on avoimia ja osa vaatii etukäteen ilmoittautumisen. Ryhmät ovat osallistujille maksuttomia. Vertaistukiryhmissä omaisilla on mahdollisuus tavata toisiaan ymmärtävässä ilmapiirissä ja saada tukea sekä läheisen sairauteen liittyvissä asioissa että tukea omaan jaksamiseensa.

Valtakunnalliset verkko- ja etäryhmät: FinFami-yhdistykset järjestävät erilaisia etänä tai verkossa toteutettavia vertaistukiryhmiä ja muuta verkkovälitteistä toimintaa. FinFami keskusliiton sivulle kootaan kaikki verkossa toteutettavat toiminnot, joihin voi osallistua paikkakunnasta riippumatta. Tutustu ryhmiin: finfami.fi/verkkoryhmat 

Toiminta

Toimintamme on kaikille avointa ja pääasiassa maksutonta. Osa toiminnasta on avointa ja osa vaatii etukäteen ilmoittautumisen. Retkistä ja virkistystoiminnasta pyydämme kuitenkin lähtökohtaisesti omavastuuosuuden. Omavastuu on ilmoitettu jokaisen retken yhteydessä erikseen. Huomioittehan, että yhdistyksen tapahtumiin ilmoittautuminen on aina sitova. Osallistuminen on mahdollista perua viimeiseen ilmoittumispäivään asti kuluitta. Jos peruminen tehdään viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen, perimme tapahtuman yhteydessä ilmoitetun omavastuuosuuden. Ulkoilmatapahtumissa on säävaraus. Ilmoitamme mukaan ilmoittautuneille, mikäli tapahtuma ei toteudu.

Valtakunnalliset verkkoluennot ja -kurssit: FinFami-yhdistykset järjestävät erilaisia verkkovälitteisiä luentoja, kursseja ja tapahtumia, jotka ovat kaikille avoimia. FinFami keskusliiton sivulla on kootusti sekä tulevia että tallennettuja tapahtumia. Selaa mieleisiäsi ja klikkaa itsesi mukaan! Tutustu tapahtumiin: finfami.fi/verkkoluennot

Kuvassa teksti: Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset - FinFami ry, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, Lahti. Tullessasi tilaisuuteemme klo 16 jälkeen Kumppanuustalo Fellmanniaan Jos pääovi on lukossa, soita meille toimiston numeroon 0407049913 niin tulemme avaamaa oven.

Helmikuu

SYDÄNYSTÄVÄ-RYHMÄ: ilmoittautuminen ma 2.2. mennessä – alkaa ma 16.2.

Ryhmässä harjoitamme taitoa olla paras ystävä itsemme kanssa! On niin paljon helpompaa kehottaa ystävää olemaan itselleen lempeä ja myötätuntoinen kuin toteuttaa sitä suhteessa itseen. Ryhmää ohjaa psykoterapeutti Liisa Lähteenmäki.
Lue lisää tästä.

VALINTOJEN VIRRAT / PÄIVÄ: ilmoittautuminen ti 3.2. mennessä – alkaa ti 10.2.

Päiväryhmä äideille, joilla psyykkisesti oireileva tai sairastunut lapsi.
Lue lisää tästä.

IKÄÄNTYMINEN VOIMAVARANA – Näkökulmia mielen hyvinvointiin

Aika: Tiistaina 3.2.2026 klo 13-14.30
Paikka: Yhteisöaula, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti

Alustajana omaistyöntekijä Katja Grönberg, FinFami – Kanta-Hämeen mielenterveysomaiset ry. Tietoa, näkökulmia ja keskustelua ikääntymiseen ja mielen hyvinvointiin liittyen. Tilaisuuksissa on lyhyt alustus ja keskustelua aiheeseen liittyen. Miten ikä voi olla voimavara ja miten mielen hyvinvoinnista voi huolehtia. Ei ennakkoilmoittautumista. Lämpimästi tervetuloa! Maksuton.

Harrasta hyvää -minimessut

Aika: Lauantaina 7.2.2026 klo 11-14
Paikka: Kumppanuustalo Fellmanniassa osoitteessa Kirkkokatu 27, Lahti | Näytä kartalla

Uusi vuosi alkamassa ja uusi harrastus hakusessa? Tule Harrasta hyvää- vapaaehtoistoiminnan minimessuille la 7.2. klo 11-14 ja pääset tutustumaan vapaaehtoistoiminnan vaihtoehtoihin!

Harrasta hyvää – vapaaehtoistoiminnan minimessut on Päijät-Hämeen vapaaehtoistoimijoiden yhteinen tapahtuma, jossa esitellään vapaaehtoistoiminnan moninaisia mahdollisuuksia.
Tapahtumassa voit tutustua messuaulan esittelypisteisiin ja kohdata sekä keskustella vapaaehtoisten kanssa. Pikaperehdytyksissä saat infoa vapaaehtoistoiminnasta, pääset tunnistamaan taitosi ja löydät oman tavan harrastaa hyvää!
Tapahtuma on ilmainen ja avoin kaikille vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille. Tervetuloa!

Listaus toimintaansa tapahtumassa esittelevistä toimijoista: phvapaaehtoistoiminta.fi/uutiset/harrasta-hyvaa-minimessut 

VALINTOJEN VIRRAT /PÄIVÄ

Aika: Tiistaina 10.2.2026 klo 12–14
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Päiväryhmä äideille, joilla psyykkisesti oireileva tai sairastunut lapsi/aikuinen lapsi.
Ryhmä on suljettu ja toivomme sitoutumista kaikkiin kertoihin. Ilmoittautuminen ti 3.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

OMAN VOIMAN LÄHDE

Aika: Keskiviikkona 11.2.2026 klo 18-19.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Vertaistukiryhmä porno- ja seksiriippuvaisten puolisoille. Tietoa ja eri teemoja aiheesta. Vetäjänä koulutettu kokemusasiantuntija.
Ennen ryhmään tuloa, ota yhteyttä ohjaajaan, jonka yhteystiedot löydät ryhmän omalta sivulta. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISTEN RYHMÄ – Ryhmän aloitus siirtynyt to 26.2.

Aika: Torstaina 12.2.2026 klo 16.30-18.30 Ryhmän aloitus siirtynyt to 26.2.
Paikka: MIELI Kriisikeskus Lahti tilat, Rautatienkatu 19 B (Keskustalo, Lanun aukio), 3.krs. (ovisummeri 53), 15110 Lahti | Näytä kartalla

Läheisen itsemurhan tuottama suru satuttaa syvältä ja siitä voi olla vaikea puhua. Tämä ammatillisesti ohjattu pienryhmä tarjoaa luotettavan ja turvallisen paikan jakaa ja kohdata omaa surua sekä vaikeitakin ajatuksia ja tunteita. Ryhmä tarjoaa vertaistuen lisäksi tilaisuuden etsiä myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja toivoa elää elämää eteenpäin.
Mukaan mahtuu noin 8 ihmistä, Lahdesta ja ympäristökunnista. Haku ryhmään pidennetty ke 18.2. asti.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

VÄÄKSYN VOIMAVARARYHMÄ

Aika: Torstaina 12.2.2026 klo 17–18.30
Paikka: Palvelukeskus Oltermannin neuvotteluhuone 2.krs, Terveystie 1, 17200 Vääksy| Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on sinulle maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

LASKIAISULKOILU JA KAHVIT: ilmoittautuminen pe 13.2. mennessä – järjestetään ti 17.2.

Tapaaminen Karirannan kahvion edessä (Lahden matkustajasatama, Satamakatu 9, 15140 Lahti) | Näytä kartalla Siitä kävelylle, jonka jälkeen kahvit (kahvi/tee ja laskiaispulla). Tapahtumassa säävaraus.
Maksuton.
Lue lisää ti 17.2. kohdalta.

Rohkea sydän

Aika: Perjantaina 13.2.2026 klo 10–12
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä kokoontuu toimistolla keskustelun merkeissä. Ryhmään voi osallistua silloin, kun haluaa.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

SYDÄNYSTÄVÄ-RYHMÄ

Aika: Maanantaina 16.2.2026 klo 17.30-19 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmässä harjoitamme taitoa olla paras ystävä itsemme kanssa! On niin paljon helpompaa kehottaa ystävää olemaan itselleen lempeä ja myötätuntoinen kuin toteuttaa sitä suhteessa itseen. Ryhmää ohjaa psykoterapeutti Liisa Lähteenmäki.
Ilmoittautuminen ma 2.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

VALINTOJEN VIRRAT /PÄIVÄ

Aika: Tiistaina 17.2.2026 klo 12–14
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Päiväryhmä äideille, joilla psyykkisesti oireileva tai sairastunut lapsi/aikuinen lapsi.
Ryhmä on suljettu ja toivomme sitoutumista kaikkiin kertoihin. Ilmoittautuminen ti 3.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

LASKIAISULKOILU JA KAHVIT

Aika: Tiistai 17.2.2026 klo 15-17
Paikka: Tapaaminen Karirannan kahvion edessä (Lahden matkustajasatama, Satamakatu 9, 15140 Lahti) | Näytä kartalla

Siitä kävelylle, jonka jälkeen kahvit (kahvi/tee ja laskiaispulla). Tapahtumassa säävaraus.
Maksuton. Ilmoittautuminen pe 13.2. mennessä: Toimisto p. 040 704 9913 / toimisto@finfamipaijathame.fi

Avoin puolisoryhmä

Aika: Tiistaina 17.2.2026 klo 16–17.30 Huomioithan, että alaovi sulkeutuu klo 16.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puolisolla tai kumppanilla on mielenterveysongelmia. Ryhmässä käsitellään osallistujien kanssa puolisona olemista heidän omista lähtökohdistaan. Tarkoituksena on saada vertaistukea, lisätä ymmärrystä mielenterveysongelmien vaikutuksesta parisuhteeseen sekä omien voimavarojen vahvistaminen.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton. Tervetuloa!

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Itsemurhan tehneiden läheisten ryhmä: hae mukaan ke 18.2. mennessä – alkaa to 26.2.

Läheisen itsemurhan tuottama suru satuttaa syvältä ja siitä voi olla vaikea puhua. Tämä ammatillisesti ohjattu pienryhmä tarjoaa luotettavan ja turvallisen paikan jakaa ja kohdata omaa surua sekä vaikeitakin ajatuksia ja tunteita. Ryhmä tarjoaa vertaistuen lisäksi tilaisuuden etsiä myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja toivoa elää elämää eteenpäin.
Lue lisää tästä.

VOIMAVARAKOULU MIEHILLE LAHDESSA: ilmoittautuminen to 19.2. mennessä – alkaa torstaina 26.2.

Ryhmän tavoitteena on jäsentää omaa tilannetta ja antaa keinoja elämänhallintaan. Ryhmässä työskennellään isyyteen ja puolisona olemiseen liittyvien kokemusten kanssa.
Kurssin sisältöön voi tutustua Voimavarakoulu-sivulla..

Heinolan voimavararyhmä

Aika: Torstaina 19.2.2026 klo 17–18.30
Paikka: Tuttis (Tuttavantupa), Kaivokatu 16 A 1, 18100 Heinola | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

LEMPEÄÄ LÄSNÄOLOA JOOGAN AVULLA

Aika: Torstaina 19.2.2026 klo 17.30 alkaen
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Tervetuloa tutkimaan kanssani joogan maailmaa harjoitellen itsemyötätuntoa, kiitollisuutta elämän pienistä asioista, kunnioittavaa itsepuhetta ja hyväksyvää läsnäoloa. Ohjaajana joogaohjaajaksi opiskeleva Sini. Ryhmä on maksuton.
Min 3 – max 10 hlö. Suositellaan osallistumista kaikille kerroille, mutta mahdollisuus osallistua myös yksittäisille tunneille. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä, mille kerroille olet tulossa. Ilmoittautuminen to 15.1. mennessä: Toimisto p. 040 704 9913 / toimisto@finfamipaijathame.fi

Katso ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

LAHDEN VOIMAVARARYHMÄ

Aika: Maanantaina 23.2.2026 klo 17.30–19 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Tapaamisen teemana: Levyraati
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Katso ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

AVOIN JÄSENKAHVILA

Aika: Torstaina 26.2.2026 klo 13–15
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Toimiston olohuone on käytettävissä jäsenille omatoimiseen kahvihetkeen ja yhdessäoloon. Yhdistys tarjoaa kahvittelu- ja teetarpeet. Tervetuloa! Maksuton.

Katso jäsenkahvilan tiedot tästä.

ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISTEN RYHMÄ

Aika: Torstaina 26.2.2026 klo 16.30-18.30
Paikka: MIELI Kriisikeskus Lahti tilat, Rautatienkatu 19 B (Keskustalo, Lanun aukio), 3.krs. (ovisummeri 53), 15110 Lahti | Näytä kartalla

Läheisen itsemurhan tuottama suru satuttaa syvältä ja siitä voi olla vaikea puhua. Tämä ammatillisesti ohjattu pienryhmä tarjoaa luotettavan ja turvallisen paikan jakaa ja kohdata omaa surua sekä vaikeitakin ajatuksia ja tunteita. Ryhmä tarjoaa vertaistuen lisäksi tilaisuuden etsiä myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja toivoa elää elämää eteenpäin.
Mukaan mahtuu noin 8 ihmistä, Lahdesta ja ympäristökunnista. Haku ryhmään ke 18.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

VOIMAVARAKOULU MIEHILLE LAHDESSA

Aika: Torstaina 26.2.2026 klo 16.30–18.30 / 5 kerran kokonaisuus.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmän tavoitteena on jäsentää omaa tilannetta ja antaa keinoja elämänhallintaan. Ryhmässä työskennellään isyyteen ja puolisona olemiseen liittyvien kokemusten kanssa. Kurssin sisältöön voi tutustua Voimavarakoulu-sivulla.
Ilmoittautuminen to 19.2. mennessä.

Lue lisää tästä.

Nastolan voimavararyhmä

Aika: Torstaina 26.2.2026 klo 17-18.30
Paikka: Nastolan seurakuntatalo (Ankkuri-tila), Immiläntie 2, 15560 Nastola | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita. Voit tulla mukaan ryhmään milloin tahansa, kun tunnet tarvitsevasi vertaistukea. Tervetuloa!
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Katso ryhmän tiedot tästä.

Rohkea sydän

Aika: Perjantaina 27.2.2026 klo 10–12
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä kokoontuu toimistolla keskustelun merkeissä. Ryhmään voi osallistua silloin, kun haluaa.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Maaliskuu

VALINTOJEN VIRRAT /PÄIVÄ

Aika: Tiistaina 3.3.2026 klo 12–14
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Päiväryhmä äideille, joilla psyykkisesti oireileva tai sairastunut lapsi/aikuinen lapsi.
Ryhmä on suljettu ja toivomme sitoutumista kaikkiin kertoihin. Ilmoittautuminen ti 3.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

VOIMAVARAKOULU MIEHILLE LAHDESSA

Aika: Torstaina 5.3.2026 klo 16.30–18.30 / 5 kerran kokonaisuus.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmän tavoitteena on jäsentää omaa tilannetta ja antaa keinoja elämänhallintaan. Ryhmässä työskennellään isyyteen ja puolisona olemiseen liittyvien kokemusten kanssa. Kurssin sisältöön voi tutustua Voimavarakoulu-sivulla.
Ilmoittautuminen to 19.2. mennessä.

Lue lisää tästä.

VALINTOJEN VIRRAT /PÄIVÄ

Aika: Tiistaina 10.3.2026 klo 12–14
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Päiväryhmä äideille, joilla psyykkisesti oireileva tai sairastunut lapsi/aikuinen lapsi.
Ryhmä on suljettu ja toivomme sitoutumista kaikkiin kertoihin. Ilmoittautuminen ti 3.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

OMAN VOIMAN LÄHDE

Aika: Keskiviikkona 11.3.2026 klo 18-19.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Vertaistukiryhmä porno- ja seksiriippuvaisten puolisoille. Tietoa ja eri teemoja aiheesta. Vetäjänä koulutettu kokemusasiantuntija.
Ennen ryhmään tuloa, ota yhteyttä ohjaajaan, jonka yhteystiedot löydät ryhmän omalta sivulta. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISTEN RYHMÄ

Aika: Torstaina 12.3.2026 klo 16.30-18.30
Paikka: MIELI Kriisikeskus Lahti tilat, Rautatienkatu 19 B (Keskustalo, Lanun aukio), 3.krs. (ovisummeri 53), 15110 Lahti | Näytä kartalla

Läheisen itsemurhan tuottama suru satuttaa syvältä ja siitä voi olla vaikea puhua. Tämä ammatillisesti ohjattu pienryhmä tarjoaa luotettavan ja turvallisen paikan jakaa ja kohdata omaa surua sekä vaikeitakin ajatuksia ja tunteita. Ryhmä tarjoaa vertaistuen lisäksi tilaisuuden etsiä myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja toivoa elää elämää eteenpäin.
Mukaan mahtuu noin 8 ihmistä, Lahdesta ja ympäristökunnista. Haku ryhmään ke 18.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

VOIMAVARAKOULU MIEHILLE LAHDESSA

Aika: Torstaina 12.3.2026 klo 16.30–18.30 / 5 kerran kokonaisuus.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmän tavoitteena on jäsentää omaa tilannetta ja antaa keinoja elämänhallintaan. Ryhmässä työskennellään isyyteen ja puolisona olemiseen liittyvien kokemusten kanssa. Kurssin sisältöön voi tutustua Voimavarakoulu-sivulla.
Ilmoittautuminen to 19.2. mennessä.

Lue lisää tästä.

Rohkea sydän

Aika: Perjantaina 13.3.2026 klo 10–12
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä kokoontuu toimistolla keskustelun merkeissä. Ryhmään voi osallistua silloin, kun haluaa.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

SYDÄNYSTÄVÄ-RYHMÄ

Aika: Maanantaina 16.3.2026 klo 17.30-19 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmässä harjoitamme taitoa olla paras ystävä itsemme kanssa! On niin paljon helpompaa kehottaa ystävää olemaan itselleen lempeä ja myötätuntoinen kuin toteuttaa sitä suhteessa itseen. Ryhmää ohjaa psykoterapeutti Liisa Lähteenmäki.
Ilmoittautuminen ma 2.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Avoin puolisoryhmä

Aika: Tiistaina 17.3.2026 klo 16–17.30 Huomioithan, että alaovi sulkeutuu klo 16.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puolisolla tai kumppanilla on mielenterveysongelmia. Ryhmässä käsitellään osallistujien kanssa puolisona olemista heidän omista lähtökohdistaan. Tarkoituksena on saada vertaistukea, lisätä ymmärrystä mielenterveysongelmien vaikutuksesta parisuhteeseen sekä omien voimavarojen vahvistaminen.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton. Tervetuloa!

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

LEMPEÄÄ LÄSNÄOLOA JOOGAN AVULLA

Aika: Torstaina 19.3.2026 klo 17.30 alkaen
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Tervetuloa tutkimaan kanssani joogan maailmaa harjoitellen itsemyötätuntoa, kiitollisuutta elämän pienistä asioista, kunnioittavaa itsepuhetta ja hyväksyvää läsnäoloa. Ohjaajana joogaohjaajaksi opiskeleva Sini. Ryhmä on maksuton.
Min 3 – max 10 hlö. Suositellaan osallistumista kaikille kerroille, mutta mahdollisuus osallistua myös yksittäisille tunneille. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä, mille kerroille olet tulossa. Ilmoittautuminen to 15.1. mennessä: Toimisto p. 040 704 9913 / toimisto@finfamipaijathame.fi

Katso ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

VADELMAVENEPAKOLAINEN: ilmoittautuminen ma 23.3. mennessä – järjestetään la 28.3.

“Vadelmavenepakolainen on Miika Nousiaisen romaaniin perustuva absurdi komedia, joka tutkii suomalaista identiteettiä ja suomalaisuuden olemusta Mikko Virtasen kautta.” lauantainayttamo.com
Omavastuu 10€.
Lue lisää la 28.3. kohdalta.

PÄÄSIÄISTÄ ODOTELLESSA

Aika: Maanantai 23.3.2026 klo 13.15-15
Paikka: Aulatila, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Tule askartelemaan yhdessä jotakin pääsiäiseen liittyvää tai ihan vain muuta mielesi mukaista. Maksuton. Ei ennakkoilmoittautumista.

LAHDEN VOIMAVARARYHMÄ

Aika: Maanantaina 23.3.2026 klo 17.30–19 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Tapaamisen teemana: Miten kohdata väkivaltatilanteita
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Katso ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

YHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS

Aika: Keskiviikkona 25.3.2026 klo 17 alkaen
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Kaikki Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset – FinFami ry:n jäsenet ovat tervetulleita yhdistyksen kevätkokoukseen. Jäsenet saavat virallisen kokouskutsun sähköpostilla (tai postitse) viimeistään viikko ennen kokousta.

AVOIN JÄSENKAHVILA

Aika: Torstaina 26.3.2026 klo 13–15
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Toimiston olohuone on käytettävissä jäsenille omatoimiseen kahvihetkeen ja yhdessäoloon. Yhdistys tarjoaa kahvittelu- ja teetarpeet. Tervetuloa! Maksuton.

Katso jäsenkahvilan tiedot tästä.

ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISTEN RYHMÄ

Aika: Torstaina 26.3.2026 klo 16.30-18.30
Paikka: MIELI Kriisikeskus Lahti tilat, Rautatienkatu 19 B (Keskustalo, Lanun aukio), 3.krs. (ovisummeri 53), 15110 Lahti | Näytä kartalla

Läheisen itsemurhan tuottama suru satuttaa syvältä ja siitä voi olla vaikea puhua. Tämä ammatillisesti ohjattu pienryhmä tarjoaa luotettavan ja turvallisen paikan jakaa ja kohdata omaa surua sekä vaikeitakin ajatuksia ja tunteita. Ryhmä tarjoaa vertaistuen lisäksi tilaisuuden etsiä myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja toivoa elää elämää eteenpäin.
Mukaan mahtuu noin 8 ihmistä, Lahdesta ja ympäristökunnista. Haku ryhmään ke 18.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

VOIMAVARAKOULU MIEHILLE LAHDESSA

Aika: Torstaina 26.3.2026 klo 16.30–18.30 / 5 kerran kokonaisuus.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmän tavoitteena on jäsentää omaa tilannetta ja antaa keinoja elämänhallintaan. Ryhmässä työskennellään isyyteen ja puolisona olemiseen liittyvien kokemusten kanssa. Kurssin sisältöön voi tutustua Voimavarakoulu-sivulla.
Ilmoittautuminen to 19.2. mennessä.

Lue lisää tästä.

Rohkea sydän

Aika: Perjantaina 27.3.2026 klo 10–12
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä kokoontuu toimistolla keskustelun merkeissä. Ryhmään voi osallistua silloin, kun haluaa.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

VADELMAVENEPAKOLAINEN

Aika: Lauantai 28.3.2026 klo 16 alkaen
Paikka: Pikkuteatteri, Loviisankatu 8, 15100 Lahti | Näytä kartalla

“Vadelmavenepakolainen on Miika Nousiaisen romaaniin perustuva absurdi komedia, joka tutkii suomalaista identiteettiä ja suomalaisuuden olemusta Mikko Virtasen kautta.” lauantainayttamo.com
Omavastuu 10€. Max 15 hlöä. Ilmoittautuminen ma 23.3. mennessä: Toimisto p. 040 704 9913 / toimisto@finfamipaijathame.fi

KOKEMUSTIETOILTA – Mitä olen omaisena halunnut tietää psykoosista: ilmoittautuminen ma 30.3. mennessä – järjestetään ke 1.4.

Alustajana kokemusasiantuntija Birgitta Moisala
Maksuton.
Lue lisää ke 1.4. kohdalta.

Huhtikuu

MARKKINAKAHVIT KAUPPATORILLA

Aika: Keskiviikko 1.4.2026 klo 12–13
Paikka: Torikahvila Kahvipaussi, kauppatori, 15110 Lahti | Näytä kartalla

Markkinakahvien kävijöille yhdistys tarjoaa pullakahvit. Maksuton. Ei ennakkoilmoittautumista.

Lue lisää tästä.

KOKEMUSTIETOILTA – Mitä olen omaisena halunnut tietää psykoosista

Aika: Keskiviikko 1.4.2026 klo 18–19.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Alustajana kokemusasiantuntija Birgitta Moisala
Maksuton. Ilmoittautuminen ma 30.3. mennessä: Toimisto p. 040 704 9913 / toimisto@finfamipaijathame.fi

SULJETTU PUOLISORYHMÄ: ilmoittautuminen ti 7.4. mennessä – alkaa ke 15.4. 

Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puolisolla tai kumppanilla on mielenterveysongelmia. Toteutetaan yhdessä tehostetun psykiatrian poliklinikan sairaanhoitajan kanssa.
Lue lisää tästä.

OMAN VOIMAN LÄHDE

Aika: Keskiviikkona 8.4.2026 klo 18-19.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Vertaistukiryhmä porno- ja seksiriippuvaisten puolisoille. Tietoa ja eri teemoja aiheesta. Vetäjänä koulutettu kokemusasiantuntija.
Ennen ryhmään tuloa, ota yhteyttä ohjaajaan, jonka yhteystiedot löydät ryhmän omalta sivulta. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISTEN RYHMÄ

Aika: Torstaina 9.4.2026 klo 16.30-18.30
Paikka: MIELI Kriisikeskus Lahti tilat, Rautatienkatu 19 B (Keskustalo, Lanun aukio), 3.krs. (ovisummeri 53), 15110 Lahti | Näytä kartalla

Läheisen itsemurhan tuottama suru satuttaa syvältä ja siitä voi olla vaikea puhua. Tämä ammatillisesti ohjattu pienryhmä tarjoaa luotettavan ja turvallisen paikan jakaa ja kohdata omaa surua sekä vaikeitakin ajatuksia ja tunteita. Ryhmä tarjoaa vertaistuen lisäksi tilaisuuden etsiä myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja toivoa elää elämää eteenpäin.
Mukaan mahtuu noin 8 ihmistä, Lahdesta ja ympäristökunnista. Haku ryhmään ke 18.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

VOIMAVARAKOULU MIEHILLE LAHDESSA

Aika: Torstaina 9.4.2026 klo 16.30–18.30 / 5 kerran kokonaisuus.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmän tavoitteena on jäsentää omaa tilannetta ja antaa keinoja elämänhallintaan. Ryhmässä työskennellään isyyteen ja puolisona olemiseen liittyvien kokemusten kanssa. Kurssin sisältöön voi tutustua Voimavarakoulu-sivulla.
Ilmoittautuminen to 19.2. mennessä.

Lue lisää tästä.

Rohkea sydän

Aika: Perjantaina 10.4.2026 klo 10–12
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä kokoontuu toimistolla keskustelun merkeissä. Ryhmään voi osallistua silloin, kun haluaa.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

SYDÄNYSTÄVÄ-RYHMÄ

Aika: Maanantaina 13.4.2026 klo 17.30-19 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmässä harjoitamme taitoa olla paras ystävä itsemme kanssa! On niin paljon helpompaa kehottaa ystävää olemaan itselleen lempeä ja myötätuntoinen kuin toteuttaa sitä suhteessa itseen. Ryhmää ohjaa psykoterapeutti Liisa Lähteenmäki.
Ilmoittautuminen ma 2.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Avoin puolisoryhmä

Aika: Tiistaina 14.4.2026 klo 16–17.30 Huomioithan, että alaovi sulkeutuu klo 16.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puolisolla tai kumppanilla on mielenterveysongelmia. Ryhmässä käsitellään osallistujien kanssa puolisona olemista heidän omista lähtökohdistaan. Tarkoituksena on saada vertaistukea, lisätä ymmärrystä mielenterveysongelmien vaikutuksesta parisuhteeseen sekä omien voimavarojen vahvistaminen.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton. Tervetuloa!

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

SURUA SYDÄMESSÄ: ilmoittautuminen ke 15.4. mennessä – alkaa ti 21.4.

Surun olemusta tutkiva ryhmä sinulle, jota kuolema ei ole kohdannut, mutta koet menettäneesi läheisesi psyykkisele sairaudelle.
Lue lisää tästä.

SULJETTU PUOLISORYHMÄ

Aika: Keskiviikkona 15.4.2026 klo 17–18.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puolisolla tai kumppanilla on mielenterveysongelmia.
Toteutetaan yhdessä tehostetun psykiatrian poliklinikan sairaanhoitajan Minna Lindforsin kanssa
Toivomme sitoutumista kaikkiin kertoihin. Ilmoittautuminen ti 7.4. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Heinolan voimavararyhmä

Aika: Torstaina 16.4.2026 klo 17–18.30
Paikka: Tuttis (Tuttavantupa), Kaivokatu 16 A 1, 18100 Heinola | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

LEMPEÄÄ LÄSNÄOLOA JOOGAN AVULLA

Aika: Torstaina 16.4.2026 klo 17.30 alkaen
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Tervetuloa tutkimaan kanssani joogan maailmaa harjoitellen itsemyötätuntoa, kiitollisuutta elämän pienistä asioista, kunnioittavaa itsepuhetta ja hyväksyvää läsnäoloa. Ohjaajana joogaohjaajaksi opiskeleva Sini. Ryhmä on maksuton.
Min 3 – max 10 hlö. Suositellaan osallistumista kaikille kerroille, mutta mahdollisuus osallistua myös yksittäisille tunneille. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä, mille kerroille olet tulossa. Ilmoittautuminen to 15.1. mennessä: Toimisto p. 040 704 9913 / toimisto@finfamipaijathame.fi

Katso ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

LAHDEN VOIMAVARARYHMÄ

Aika: Maanantaina 20.4.2026 klo 17.30–19 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Tapaamisen teemana: Miehille sauna ja naisille juttelua toimistolla
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Katso ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Surua sydämessä

Aika: Tiistaina 21.4.2026 klo 17-18.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin. 
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Surun olemusta tutkiva ryhmä sinulle, jota kuolema ei ole kohdannut, mutta koet menettäneesi läheisesi psyykkiselle sairaudelle.
Ilmoittautuminen ke 15.4. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

SULJETTU PUOLISORYHMÄ

Aika: Keskiviikkona 22.4.2026 klo 17–18.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puolisolla tai kumppanilla on mielenterveysongelmia.
Toteutetaan yhdessä tehostetun psykiatrian poliklinikan sairaanhoitajan Minna Lindforsin kanssa.
Toivomme sitoutumista kaikkiin kertoihin. Ilmoittautuminen ti 7.4. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

AVOIN JÄSENKAHVILA

Aika: Torstaina 23.4.2026 klo 13–15
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Toimiston olohuone on käytettävissä jäsenille omatoimiseen kahvihetkeen ja yhdessäoloon. Yhdistys tarjoaa kahvittelu- ja teetarpeet. Tervetuloa! Maksuton.

Katso jäsenkahvilan tiedot tästä.

ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISTEN RYHMÄ

Aika: Torstaina 23.4.2026 klo 16.30-18.30
Paikka: MIELI Kriisikeskus Lahti tilat, Rautatienkatu 19 B (Keskustalo, Lanun aukio), 3.krs. (ovisummeri 53), 15110 Lahti | Näytä kartalla

Läheisen itsemurhan tuottama suru satuttaa syvältä ja siitä voi olla vaikea puhua. Tämä ammatillisesti ohjattu pienryhmä tarjoaa luotettavan ja turvallisen paikan jakaa ja kohdata omaa surua sekä vaikeitakin ajatuksia ja tunteita. Ryhmä tarjoaa vertaistuen lisäksi tilaisuuden etsiä myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja toivoa elää elämää eteenpäin.
Mukaan mahtuu noin 8 ihmistä, Lahdesta ja ympäristökunnista. Haku ryhmään ke 18.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Rohkea sydän

Aika: Perjantaina 24.4.2026 klo 10–12
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä kokoontuu toimistolla keskustelun merkeissä. Ryhmään voi osallistua silloin, kun haluaa.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Surua sydämessä

Aika: Tiistaina 28.4.2026 klo 17-18.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin. 
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Surun olemusta tutkiva ryhmä sinulle, jota kuolema ei ole kohdannut, mutta koet menettäneesi läheisesi psyykkiselle sairaudelle.
Ilmoittautuminen ke 15.4. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

SULJETTU PUOLISORYHMÄ

Aika: Keskiviikkona 29.4.2026 klo 17–18.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puolisolla tai kumppanilla on mielenterveysongelmia.
Toteutetaan yhdessä tehostetun psykiatrian poliklinikan sairaanhoitajan Minna Lindforsin kanssa.
Toivomme sitoutumista kaikkiin kertoihin. Ilmoittautuminen ti 7.4. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Toukokuu

KOKEMUSTIETOILTA – Mitä olen omaisena halunnut tietää kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä: ilmoittautuminen ma 4.5. mennessä – järjestetään ke 6.5.

Alustajana kokemusosaaja Riste Kirspuu
Maksuton.
Lue lisää ke 6.5. kohdalta.

Surua sydämessä

Aika: Tiistaina 5.5.2026 klo 17-18.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin. 
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Surun olemusta tutkiva ryhmä sinulle, jota kuolema ei ole kohdannut, mutta koet menettäneesi läheisesi psyykkiselle sairaudelle.
Ilmoittautuminen ke 15.4. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

MARKKINAKAHVIT KAUPPATORILLA

Aika: Keskiviikko 6.5.2026 klo 12–13
Paikka: Torikahvila Kahvipaussi, kauppatori, 15110 Lahti | Näytä kartalla

Markkinakahvien kävijöille yhdistys tarjoaa pullakahvit. Maksuton. Ei ennakkoilmoittautumista.

Lue lisää tästä.

SULJETTU PUOLISORYHMÄ

Aika: Keskiviikkona 6.5.2026 klo 17–18.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puolisolla tai kumppanilla on mielenterveysongelmia.
Toteutetaan yhdessä tehostetun psykiatrian poliklinikan sairaanhoitajan Minna Lindforsin kanssa.
Toivomme sitoutumista kaikkiin kertoihin. Ilmoittautuminen ti 7.4. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

KOKEMUSTIETOILTA – Mitä olen omaisena halunnut tietää kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä

Aika: Keskiviikko 6.5.2026 klo 18–19.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Alustajana kokemusosaaja Riste Kirspuu
Maksuton. Ilmoittautuminen ma 4.5. mennessä: Toimisto p. 040 704 9913 / toimisto@finfamipaijathame.fi

ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISTEN RYHMÄ

Aika: Torstaina 7.5.2026 klo 16.30-18.30
Paikka: MIELI Kriisikeskus Lahti tilat, Rautatienkatu 19 B (Keskustalo, Lanun aukio), 3.krs. (ovisummeri 53), 15110 Lahti | Näytä kartalla

Läheisen itsemurhan tuottama suru satuttaa syvältä ja siitä voi olla vaikea puhua. Tämä ammatillisesti ohjattu pienryhmä tarjoaa luotettavan ja turvallisen paikan jakaa ja kohdata omaa surua sekä vaikeitakin ajatuksia ja tunteita. Ryhmä tarjoaa vertaistuen lisäksi tilaisuuden etsiä myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja toivoa elää elämää eteenpäin.
Mukaan mahtuu noin 8 ihmistä, Lahdesta ja ympäristökunnista. Haku ryhmään ke 18.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

VÄÄKSYN VOIMAVARARYHMÄ

Aika: Torstaina 7.5.2026 klo 17–18.30
Paikka: Palvelukeskus Oltermannin neuvotteluhuone 2.krs, Terveystie 1, 17200 Vääksy| Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on sinulle maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Rohkea sydän

Aika: Perjantaina 8.5.2026 klo 10–12
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä kokoontuu toimistolla keskustelun merkeissä. Ryhmään voi osallistua silloin, kun haluaa.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

SYDÄNYSTÄVÄ-RYHMÄ

Aika: Maanantaina 11.5.2026 klo 17.30-19 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmässä harjoitamme taitoa olla paras ystävä itsemme kanssa! On niin paljon helpompaa kehottaa ystävää olemaan itselleen lempeä ja myötätuntoinen kuin toteuttaa sitä suhteessa itseen. Ryhmää ohjaa psykoterapeutti Liisa Lähteenmäki.
Ilmoittautuminen ma 2.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Surua sydämessä

Aika: Tiistaina 12.5.2026 klo 17-18.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin. 
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Surun olemusta tutkiva ryhmä sinulle, jota kuolema ei ole kohdannut, mutta koet menettäneesi läheisesi psyykkiselle sairaudelle.
Ilmoittautuminen ke 15.4. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

OMAN VOIMAN LÄHDE

Aika: Keskiviikkona 13.5.2026 klo 18-19.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Vertaistukiryhmä porno- ja seksiriippuvaisten puolisoille. Tietoa ja eri teemoja aiheesta. Vetäjänä koulutettu kokemusasiantuntija.
Ennen ryhmään tuloa, ota yhteyttä ohjaajaan, jonka yhteystiedot löydät ryhmän omalta sivulta. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

LAHDEN VOIMAVARARYHMÄ

Aika: Maanantaina 18.5.2026 klo 17.30–19 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Tapaamisen teemana: Kortti- ja seurapeli-ilta
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Katso ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Avoin puolisoryhmä

Aika: Tiistaina 19.5.2026 klo 16–17.30 Huomioithan, että alaovi sulkeutuu klo 16.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puolisolla tai kumppanilla on mielenterveysongelmia. Ryhmässä käsitellään osallistujien kanssa puolisona olemista heidän omista lähtökohdistaan. Tarkoituksena on saada vertaistukea, lisätä ymmärrystä mielenterveysongelmien vaikutuksesta parisuhteeseen sekä omien voimavarojen vahvistaminen.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton. Tervetuloa!

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISTEN RYHMÄ

Aika: Torstaina 21.5.2026 klo 16.30-18.30
Paikka: MIELI Kriisikeskus Lahti tilat, Rautatienkatu 19 B (Keskustalo, Lanun aukio), 3.krs. (ovisummeri 53), 15110 Lahti | Näytä kartalla

Läheisen itsemurhan tuottama suru satuttaa syvältä ja siitä voi olla vaikea puhua. Tämä ammatillisesti ohjattu pienryhmä tarjoaa luotettavan ja turvallisen paikan jakaa ja kohdata omaa surua sekä vaikeitakin ajatuksia ja tunteita. Ryhmä tarjoaa vertaistuen lisäksi tilaisuuden etsiä myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja toivoa elää elämää eteenpäin.
Mukaan mahtuu noin 8 ihmistä, Lahdesta ja ympäristökunnista. Haku ryhmään ke 18.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Heinolan voimavararyhmä

Aika: Torstaina 21.5.2026 klo 17–18.30
Paikka: Tuttis (Tuttavantupa), Kaivokatu 16 A 1, 18100 Heinola | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

KOKO PERHEEN KOIRAKÄVELY RADIOMÄELLÄ: ilmoittautuminen pe 22.5. mennessä – järjestetään ma 25.5.

Voit ottaa oman koiran tai tulla itseksesi mukaan yhteiselle kävelylle. Tapaaminen Radio- ja tv-museo Mastolan edessä.
Maksuton. Tapahtumassa säävaraus.
Lue lisää ma 25.5. kohdalta.

Rohkea sydän

Aika: Perjantaina 22.5.2026 klo 10–12
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä kokoontuu toimistolla keskustelun merkeissä. Ryhmään voi osallistua silloin, kun haluaa.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

KOKO PERHEEN KOIRAKÄVELY RADIOMÄELLÄ

Aika: Maanantaina 25.5.2026 klo 17-18.30
Paikka: Radiomäki, Radiomäenkatu 37, 15100 Lahti |Näytä kartalla

Voit ottaa oman koiran tai tulla itseksesi mukaan yhteiselle kävelylle. Tapaaminen Radio- ja tv-museo Mastolan edessä.
Maksuton. Tapahtumassa säävaraus. Ilmoittautuminen pe 22.5. mennessä: Toimisto p. 040 704 9913 / toimisto@finfamipaijathame.fi

Surua sydämessä

Aika: Tiistaina 26.5.2026 klo 17-18.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin. 
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Surun olemusta tutkiva ryhmä sinulle, jota kuolema ei ole kohdannut, mutta koet menettäneesi läheisesi psyykkiselle sairaudelle.
Ilmoittautuminen ke 15.4. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

AVOIN JÄSENKAHVILA

Aika: Torstaina 28.5.2026 klo 13–15
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Toimiston olohuone on käytettävissä jäsenille omatoimiseen kahvihetkeen ja yhdessäoloon. Yhdistys tarjoaa kahvittelu- ja teetarpeet. Tervetuloa! Maksuton.

Katso jäsenkahvilan tiedot tästä.

Nastolan voimavararyhmä

Aika: Keskiviikkona 28.5.2026 klo 17-18.30
Paikka: Nastolan seurakuntatalo (Ankkuri-tila), Immiläntie 2, 15560 Nastola | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita. Voit tulla mukaan ryhmään milloin tahansa, kun tunnet tarvitsevasi vertaistukea. Tervetuloa!
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Katso ryhmän tiedot tästä.

Kesäkuu

KESKIKESÄN JUHLA: ilmoittautuminen ja erityisruokavaliot ma 1.6. mennessä – järjestetään ke 17.6.

Tapahtumassa luvassa ruokailu ja ohjelmaa, mutta voit tulla itsellesi sopivaan aikaan.
Maksuton.
Lue lisää ke 17.6. kohdalta.

Peilaava pinta

Aika: Tiistaina 2.6.2026 klo 17–18.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Pohditaan ja keskustellaan haitallisten persoonallisuuden piirteiden vaikutuksesta omaan elämään.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

MARKKINAKAHVIT KAUPPATORILLA

Aika: Keskiviikko 3.6.2026 klo 12–13
Paikka: Torikahvila Kahvipaussi, kauppatori, 15110 Lahti | Näytä kartalla

Markkinakahvien kävijöille yhdistys tarjoaa pullakahvit. Maksuton. Ei ennakkoilmoittautumista.

Lue lisää tästä.

ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISTEN RYHMÄ

Aika: Torstaina 4.6.2026 klo 16.30-18.30
Paikka: MIELI Kriisikeskus Lahti tilat, Rautatienkatu 19 B (Keskustalo, Lanun aukio), 3.krs. (ovisummeri 53), 15110 Lahti | Näytä kartalla

Läheisen itsemurhan tuottama suru satuttaa syvältä ja siitä voi olla vaikea puhua. Tämä ammatillisesti ohjattu pienryhmä tarjoaa luotettavan ja turvallisen paikan jakaa ja kohdata omaa surua sekä vaikeitakin ajatuksia ja tunteita. Ryhmä tarjoaa vertaistuen lisäksi tilaisuuden etsiä myötätuntoa, itsemyötätuntoa ja toivoa elää elämää eteenpäin.
Mukaan mahtuu noin 8 ihmistä, Lahdesta ja ympäristökunnista. Haku ryhmään ke 18.2. mennessä.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

OMAN VOIMAN LÄHDE

Aika: Keskiviikkona 10.6.2026 klo 18-19.30 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Vertaistukiryhmä porno- ja seksiriippuvaisten puolisoille. Tietoa ja eri teemoja aiheesta. Vetäjänä koulutettu kokemusasiantuntija.
Ennen ryhmään tuloa, ota yhteyttä ohjaajaan, jonka yhteystiedot löydät ryhmän omalta sivulta. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

RETKI AULANGON LUONTOON KOKO PERHEELLE

Aika: Maanantai 15.6.2026 Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.
Paikka: Ilmoitetaan myöhemmin.

Koko perheen päiväretki Aulangon luontoliikuntakeskuksessa Hämeenlinnassa. Tapahtuman sisältö, omavastuuosuus ja ilmoittautumisohjeet ilmoitetaan myöhemmin. Yhteistyössä Kanta-Hämeen alueyhdistyksen kanssa.

Avoin puolisoryhmä

Aika: Tiistaina 16.6.2026 klo 16–17.30 Huomioithan, että alaovi sulkeutuu klo 16.
Paikka: Yhdistyksen toimisto, Kumppanuustalo Fellmannia, Kirkkokatu 27, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puolisolla tai kumppanilla on mielenterveysongelmia. Ryhmässä käsitellään osallistujien kanssa puolisona olemista heidän omista lähtökohdistaan. Tarkoituksena on saada vertaistukea, lisätä ymmärrystä mielenterveysongelmien vaikutuksesta parisuhteeseen sekä omien voimavarojen vahvistaminen.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton. Tervetuloa!

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

KESKIKESÄN JUHLA

Aika: Keskiviikko 17.6.2026 klo 16.30-19
Paikka: Lahden Villa Rauhala, Jalkarannantie 24, 15110 Lahti | Näytä kartalla

Tapahtumassa luvassa ruokailu ja ohjelmaa, mutta voit tulla itsellesi sopivaan aikaan.
Maksuton. Ilmoittautuminen ja erityisruokavaliot ma 1.6. mennessä: Toimisto p. 040 704 9913 / toimisto@finfamipaijathame.fi

LAHDEN VOIMAVARARYHMÄ

Aika: Maanantaina 22.6.2026 klo 17.30–19 Alaovi on suljettuna, joten odotamme ovella. Tulethan 10 min. aiemmin.
Paikka: Kanttiini RisaRobell, Satamakatu 5, 15140 Lahti | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Tapaamisen teemana: Satamakahvit Karirannassa (Kanttiini RisaRobell, Satamakatu 5, 15140 Lahti)
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Katso ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Heinolan voimavararyhmä

Aika: Torstaina 25.6.2026 klo 17–18.30
Paikka: Tuttis (Tuttavantupa), Kaivokatu 16 A 1, 18100 Heinola | Näytä kartalla

Avoin vertaistuellinen keskusteluryhmä mielenterveysomaisille. Ryhmässä etsitään yhdessä muiden omaisten kanssa omia voimavaroja sekä tunnistetaan ja käsitellään tunteita.
Ei ennakkoilmoittautumista. Ryhmä on maksuton.

Ryhmän tiedot ja tapaamisajat tästä.

Päijät-Hämeen FinFamin väki toivottaa hyvää kesää!

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla