Kokemusosaajat

Jokaisella kokemustoimijalla on oma, aito tarina kerrottavanaan.

Kokemustietoa on henkilöllä, jolla on omakohtaista kokemusta jostakin psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta, vammasta, muusta vaikeasta elämäntilanteesta tai läheisenä olosta sairastuneen rinnalla. Kokemusosaajien avulla kuullaan todellisia tarinoita sairauden tai elämänkriisin aiheuttamista oireista ja tunteista, hoidosta sekä kuntoutumista edistäneistä asioista. Kokemusosaajat kehittävät palveluita paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi, lisäävät ihmisten ymmärrystä, muuttavat asenteita ja antavat toivoa muille samaa kokeneille.

Kokemustieto yhdistettynä koulutukseen luo kokemusasiantuntijan, joka osaa akuutisti sairastanutta laajemmin kertoa koko kuntoutuspolustaan.

Kokemusosaamisen nimikkeiden kenttä on vielä toistaiseksi varsin kirjava. Löytyy kokemusasiantuntijoita, kokemustoimijoita, kokemuskehittäjiä, kokemusarvioijia jne. Osa on käynyt koulutuksen, jonka pituus ja järjestäjätaho voivat vaihdella suurestikin, osa voi toimia täysin ilman koulutustakin.

Yhdistykseltämme löytyy kokemusosaamista erityisesti psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan omaisena ja läheisenä elämisestä. He käyvät kertomassa kokemuksestaan esim. oppilaitoksissa, psykiatrisissa yksiköissä ja erilaisissa tilaisuuksissa. Jos haluat kokemusosaajan puhumaan ole yhteydessä toiminnanjohtaja Päivi Kirjavaiseen puhelimitse 044 722 2903 tai sähköpostilla paivi.kirjavainen@finfamipaijathame.fi

Lisätietoa

Päivi Kirjavainen
Päivi Kirjavainen

Toiminnanjohtaja

p. 044 722 2903
paivi.kirjavainen@finfamipaijathame.fi

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla