Mitä Sinulle kuuluu? Toivottavasti vuotesi on alkanut mahdollisimman hyvin!

Elämä on taas palannut arkisiin uomiinsa ja kunnon talvi lumineen ja pakkasineen on ilmestynyt iloksemme.

Monen arki kuitenkin täyttyy huolesta, murheesta ja stressistä. Kaikki eivät voi syystä tai toisesta hyvin. Läheisen oirehtiminen kuormittaa myös omaista, joka varsin usein on tietämätön siitä, että hänelläkin on mahdollisuus tukeen ja apuun.

Omaisten tuen tarpeen vuoksi yhdistys pyrkii pitämään toimintaansa rajoitusten sallimissa puitteissa kasvokkaisena. Omaisneuvontaan voi tulla toimistolle ja samoin ryhmät toteutuvat pienillä osallistuja määrillä. Meillä on myös valmius järjestää toimintaa etänä puhelimen tai verkon välityksellä niin itse kuin muidenkin FinFami yhdistysten toimesta. Etenkin valtakunnallisia verkkoluentoja monipuolisista teemoista kannattaa seurata. Vertaistukea saa myös kerran viikossa toteutuvan chatin kautta.

Yhdistyksen yhtenä tärkeänä tehtävänä on vaikuttaa mielenterveysomaisten asemaan yhteiskunnassamme. Pyrimme pitämään kaikessa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa omaisten ääntä kuuluvilla. Näkyvyyttä vahvistavat myös vapaaehtoiset, jotka omissa verkostoissaan kertovat mielenterveysomaisena olemisen arjesta.

Edessämme on kuntavaalien kevät. Kunnassa voidaan vaikuttaa mielenterveysomaisten asioihin monella tapaa. Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami on valinnut kolme tavoitetta, joita kunnissa tulisi edistää. 1. Jokaiselle psyykkisesti sairastuneelle pitää taata hoitokontakti, jossa omainen tulee kuulluksi ja koko perhe huomioiduksi. 2. Lapsiomaiset ja nuoret hoivaajat tunnistetaan, tunnustetaan ja heitä tuetaan. 3. Mielenterveysomaisilla on oikeus työelämän joustoihin. Jokaisen kannattaa siis jututtaa kevään aikana turuilla ja toreilla liikkuvia kuntavaaliehdokkaita.

Pidetään ääntä itsestämme ja huolta läheisistämme.

Pin It on Pinterest